Heini

Sopraano Heini Dahlroos (os. Toroska) syntyi vuonna 1984 satakuntalaisessa pikkukunnassa nimeltä Nakkila ja vietti koko lapsuutensa siellä. Hän aloitti musiikkiopintonsa 12-vuotiaana Porin Palmgren-konservatoriossa pääaineenaan ensin klarinetti ja sitten laulu, jossa opettajana oli Raija Kemppainen. Valmistuttuaan ylioppilaaksi Nakkilan lukiosta vuonna 2003 hän siirtyi opiskelemaan Turun yliopistoon musiikkitiedettä sekä Turun konservatorioon, josta valmistui v. 2007 klassisen musiikin perustutkintoon (laulaja). Laulunopettajana Turussa toimi Kirsti Tuominen. Opinnäytetyönään Heini valmisti yhdessä Salla-Maria Orvaston kanssa pienoismusikaalin Club Noir, jonka he käsikirjoittivat, ohjasivat  ja esittivät itse. Syksyllä 2007 Heini aloitti opinnot Pirkanmaan ammattikorkeakoulussa
Petri Antikaisen johdolla ensin teatteri- ja draamamusiikkilinjalla, mutta siirtyi sitten esittävän säveltaiteen linjalle (klassinen musiikki). Opintojensa aikana Heini on osallistunut Anita Soldhin, Pentti Kotirannan (lied-musiikki) sekä useita kertoja Jaakko Ryhäsen mestarikursseille.

Heini on esiintynyt oopperan lisäksi musiikkiteatteriproduktioissa, konserteissa ja lukuisissa yksityistilaisuuksissa.
Hän on äänityypiltään lyyrinen koloratuurisopraano, kevyt ja korkea. Heinin ohjelmisto sisältää klassisen lisäksi kevyempää musiikkia.
2004-2005 hän oli mukana Turun Ruotsalaisen teatterin Annie Mestariampuja -musikaalissa näyttelijänä ja laulajana. Solistisia rooleja ovat olleet Zerlina (Don Giovanni, rva Montague (Autiotalo), Eva Bardos (Club Noir) ja Grilletta (Lo Speziale).  Kesällä 2008 hän osallistui Savonlinnan oopperajuhlien yhteydessä pidettävään Timo Mustakallio -laulukilpailuun ja tänä kesänä hän kävi tutustumassa kansainväliseen kilpailukulttuuriin Alexander Girardi -ooppera- ja operettikilpailussa Saksassa. Heini kuuluu myös Tampereen oopperan kuoroon, tekee mm. seuraavassa Lohengrin-oopperassa paashipojan roolin ja on toiminut Tampereen oopperan cover-solistina. Viime jouluna hän konsertoi Nakkilan kirkossa harpisti Liisa Honkasen kanssa, kuten myös nyt elokuussa 2009 kahvikonsertin merkeissä Villilän kartanossa. Heinäkuun lopussa 2009 Heini konsertoi Harjavallan kirkossa kanttori Leena Kiven säestyksellä.

Useina kesinä Heini on työskennellyt lapsuuden kotikuntansa Nakkilan nuoriso- ja kulttuuritoimessa. Siellä hän on osallistunut erilaisten kesätapahtumien järjestelyyn pitämällä mm. länsiafrikkalaisen musiikin soittokursseja ja yhteislauluiltoja suunnattuna eri-ikäisille ihmisille ja eri teemoin varusteltuina. Heinin harrastuksena oli pitkään myös länsiafrikkalaista musiikkia soittava Zamburu-yhtye, jonka jäsenenä hän on kiertänyt esiintymässä ja opettamassa ympäri Suomea instrumentteinaan djembe-, sabar- ja dundun-rummut sekä balafon  ja laulu, afrikkalaista tanssiakin hän on harrastanut. Vuonna 2005 Heini oli mukana säveltäjä Eero Hulkon "Virtaa läpi vainioiden - Lauluja Kokemäenjoen maisemissa" -levyllä ja -konsertissa.

Tarkempaan ansioluetteloon tästä.


                                                                       















                                                                                                                    
        www.heinidahlroos.com