Club Noir

Heini Dahlroos ja Salla-Maria Orvasto organisoivat keväällä 2007 opinnäytetyönään kaksinäytöksisen pienoismusikaalin Club Noir, joka sisälsi kymmenen kohtausta kahdelle sopraanolle, tenorille ja pianistille säveltäjäniminä mm. G.C.Menotti, K.Weill, E-Kálman ja C.Porter. Esitystilana oli tunnelmaan sopiva intiimi Kaarina-Teatteri. 

Rooleissa olivat Heini Dahlroos - Eva Bardos, Salla-Maria Orvasto – Jacqueline La Belle, Tomi Varho – Mac. Pianossa taituroi Martin Segerstråle. Valojen suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi Taina Möysä. Juonen ja hahmojen suunnittelun sekä käsikirjoituksen toteuttivat Heini ja Salla-Maria yhdessä. Historiallisen lähdemateriaalin esitykseen hankki Heini, kun taas käsikirjoituksen dramatisoi Salla-Maria. Lavastuksen suunnittelivat koko työryhmä yhdessä.

Club Noir oli juonellinen esitys, johon musiikkikappaleet valittiin operetin, musikaalin ja iskelmän maailmasta. Tarina sijoittui tasokkaaseen ranskalaiseen klubiin, jossa Jacqueline (Orvasto) toimi laulajana ja Mac (Varho) isäntänä. Elettiin toisen maailmansodan aikaa Pariisissa, kun uusi työntekijä, nuori, kaunis ja valloittava Eva (Dahlroos) ilmestyi keskelle ravintolan poliittista taistelutannerta ja tunteiden täyttämää hullunmyllyä. Katsojat pääsivät seuraamaan ravintolan viihdyttäviä kabaret-esityksiä ja elämän arvaamattomia käänteitä. 


                                                                       















                                                                                                                    
        www.heinidahlroos.com